lauantai 23. helmikuuta 2013

Koristeellisen kauluksen korukaverit

Olin ollut edellisenä iltana parin kollegani kanssa Kokemus Helsingin Day Spassa aivan ihanissa hemmotteluhoidoissa ja olo oli vielä seuraavana päivänäkin ihanan energinen ja supervirkeä!



Töihin saapuessa minua hymyilytti heti ensimmäisenä lisää työkaverini viiksiaiheinen korusetti :).


Oman koruinspiraation sain läpikuultavan paitani koristekauluksista. Yhdistin koristeellisten kaulusten kaveriksi näyttävän monikerroksisen mustahopeisen kaulakorun Romantic Black -korumallistosta ja nehän sopivat yhteen kuin tikkari ja suu.

Turhan moni varoo yhdistämästä näyttävää korua jo entuudestaan näyttävien kaulusten kanssa, mutta mikäli ne ovat tyyliltään kuin samaa sarjaa ne ikään kuin tukevat toinen toisiaan eivätkä kilpaile keskenään huomiosta.


Paidan läpikuultavuus mahdollistaa painopisteen rakentamisen myös korviin, eli kevyesti hulmuavat pitkät sulkakorvikset eivät ole tässä lookissa yhtään liikaa. Peittävämmän kankaan kanssa en lähtisi näin "raskasta" korustusta tekemään. Sulat materiaalina ovat kevyet ja ilmavat eli toimivat juuri kevyiden yläosien kavereina.

 

Alle minuutin verran aikaa vievä kampaus, olkaatte hyvä!

Hiuksissa on venyvä hiuspanta (nahkamainen pinta, mmmm me like!) ja pitkät hiukseni survoin pannan takaosan kohdilta niskasta pannan "sisälle" kaksinkerroin. Pinneillä saa eri pituiset hiushaituvat pysymään aisoissa. Panta yksinään kaipasi mielestäni sitä jotakin, ja se joku löytyikin hiusseinän uutuusten joukosta eli aivan ihana ja näyttävä sulkakoriste strassipäällä <3. Isot ja pitkät sulat tuovat kampaukseen mukavasti ryhtiä.



Blogistakin tuttu Hanski ilakoi uudesta Glitterin kännykkäkoristeestaan, tuo lintu on niin söpö ja niiin Hanskia :).

Blogikirjoitus karkasi näköjään jo lauantain puolelle, eli tänään jännätään kuka voittaa Putouksen sketsihahmokilpailun!

<3:llä Tracy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti