tiistai 5. maaliskuuta 2013

Día de los Muertos

Tänään aiheeni on hyvinkin poikkeava viimekertaisesta "keijumaisesta" inspiraatiopostauksestani (jonka voi kurkata täältä). Ajattelin nimittäin esitellä teille pääkalloja ! Erilaisia kallo-aiheisia koruja löytyy Glitteristä sekä nuorison suosimasta Street-mallistosta että Raw Blackistä (unisex-mallisto) useassa eri muodossa; on korvakorua, riipusta ja ranneketta, earcuff-korviksia ja kalloin koristeltuja hiustuotteita. Ne ovat aika cooleja ja kiinnostavat monia: rokkareita, nuoria asiakkaitamme ja naamiais-asusteiden etsijöitä. Pääkallot eivät ole oikein ikinä olleet se "minun juttuni", ei ennen kuin huomasin uusien Street-korujen joukossa erään todella erikoisen, värikkään pääkallo-kaulakorun. Se oli aivan erilainen kuin mikään aiemmin näkemäni, ja jotenkin todella viehättävä. Viime viikolla saatiin myös uusia iPhone-kuoria, jossa on kukin ja koukeroin koristeltu pääkallon kuva.


Muistelin nähneeni aiemminkin kuvia samantyylisistä kukkakuvioin maalatuista kalloista, ja tietokoneeltani löytyikin tämä allaoleva kuva. Aihe alkoi kiehtoa entisestään, ja mietin mitä nämä kallot oikein ovat. Työkaveri osasi kertoa niiden tarkoittavan "Dia Los Muertosia", joten ryhdyin etsimään kuvia ja tietoa tuon nimen perusteella.


Día de los Muertos tarkoittaa Kuolleiden päivää, nimestään huolimatta hyvinkin iloista ja jopa riehakasta juhlaa, jota vietetään marraskuun alussa. Se vastaakin merkitykseltään ja ajoitukseltaan meidän pyhäinpäiväämme, amerikkalaisten Halloweenia. Día de los Muertos on erityisen merkittävä meksikolaisille, mutta sitä juhlitaan myös muualla latinalaisessa Amerikassa. Lapset voivat kierrellä naamiaisasuissa pyytäen ohikulkijoilta pientä lahjaa tai rahaa, calaveritaa. Erona Halloweeniin on kuitenkin se etteivät lapset kierrä kodeissa. Kuolleiden sukulaisten hautapaikat siivotaan ja ne koristellaan erilaisilla helyillä, vainajan lempikarkeilla ja kukilla. Poismenneet lapset (los angelitos, pikku enkelit) saavat leluja ja aikuisille viedään tequila- tai mezcal-pulloja. Juhlan yleinen symboli on pääkallo, calavera, joita maalataan muunmuassa naamioihin tai kasvoille.


(lähde)

Aivan upeita, eikö totta ! Enää en voi todellakaan sanoa etten tykkäisi pääkalloista. Día de los Muertos on näköjään levinnyt muidenkin kuin latinalaisen väestön juhlittavaksi, ainakin pukeutumisen osalta - vähän niin kuin St. Patrick's Day ja Halloween. (Kohta varmaan meilläkin koto-Suomessa juhlitaan pyhäinpäivää pääkallomaskeissa..;)




Näissä kuvissa näkyvät earcuff- ja rannekoru-uutuudet ovat aika hauskoja, sillä niiden kallot eivät myöskään ole niitä aivan perinteisempiä. Muistuttavat jopa vähän Jack Skellingtonia (jos nimi ei sano mitään, googleta Painajainen ennen joulua:)

Hei ja nyt kaikki earcuffit saa muuten ota 3 maksa 2 tarjouksella ! Pikapikaa hyödyntämään, malleja on tällä hetkellä useita kymmeniä - ja ihan ilman pääkallojakin. :)

2 kommenttia:

  1. Mistä noita iphone pääkallo/kukka kuoria voi ostaa?

    VastaaPoista
  2. Meiltä glitteristä löytyy Iphone 4selle ja 5selle hintaan 8.90€, on ollut hirmu suosittuja noi sugarskullkuoret, toivottavasti vielä löytyy liikkeistä!

    VastaaPoista